Luokkaretki Viipuriin
Moni haikailee takaisin Karjalaan, mutta miltä rakas Viipuri näyttääkään 13-vuotiaan neidon silmin?
Aloimme suunnitella luokkaretkeä lopputalvesta. Tarkkaan harkittuamme tulimme siihen tulokseen, että lähdemme Viipuriin. Opettajamme Jaana otti yhteyttä Vienon Kammariin, koska se tekee avustusmatkoja Venäjälle. Sovimme matkustuspäiväksi 20. toukokuuta ja aloitimme matkan odottamisen.
Odottamamme päivä koitti ja lähdimme matkaan varhain aamulla. Bussimatka oli leppoisa ja pääsimme turvallisesti perille. Emme juuttuneet edes tulliin vaan Venäjä otti meidät rakkaudella vastaan.
Viipurissa tutustuimme Tienhaaran lastenkotiin ja veimme sinne avustuksia. Lastenkodin rakennus oli ankea, mutta yritystä löytyi. Esimerkiksi seinät oli maalattu kauniisti ja sponsorit olivat avustaneet kylpyhuoneiden kunnostamisessa. Vanhemmat lapset olivat koulussa joten näimme vain päiväkoti-ikäisiä lapsia. He olivat todella iloisia kun annoimme heille karkkia. Lähdimme jatkamaan matkaa kauppahalliin. Lapset vilkuttivat peräämme, ja minun teki mieleni ottaa heidät kaikki mukaan Suomen parempiin oloihin.
Vaikka tiet olivat huonossa kunnossa, pääsimme turvallisesti kauppahalliin. Siellä myyjät tyrkyttivät kojujensa tavaroita ja suuttuivat jos emme ostaneet niitä. Myytävänä oli esimerkiksi laukkuja, koruja ja vaatteita. Hinnat olivat Suomen hintoihin nähden alhaisia, koska suurin osa tuotteista oli piraattikopioita. Kauppahallin edustalla oli kerjäläismummoja. Minusta tuntui pahalta, koska en voinut auttaa heitä.
Meillä oli ylimääräistä aikaa, joten kävimme ottamassa valokuvia läheisessä puistossa. Suihkulähteen ääreltä oli saatava valokuvia. Näimme erikoisia liikennevaloja, joista näki ajan, kuinka kauan vihreät valot vielä paloivat. Suomessa en ole ikinä nähnyt vastaavia. Menimme linja-autoon ja jatkoimme matkaa torille.
Torilla näimme erilaisia kojuja. Tunnelma oli samanlainen kuin kauppahallissa, eli myyjät painostivat meitä ostamaan. Ostin jäätelön, joka oli hyvää ja kermaisempaa kuin Suomessa. Lisäksi ostin bikinit, jotka sain todella edullisesti. Torilla tuli nälkä, joten lähdimme ravintolaan.
Ravintolassa kaikki saivat eteensä herkullisen aterian, vaikka ruuan tilaamisessa tulikin sekaannuksia. Mielestäni pitsani päällä oli liikaa purjoa, koska Suomessa en ole tottunut sellaiseen purjomäärään. Ravintolan tunnelma oli kuin suomalaisessa ravintolassa, eikä vähiten siksi, että ruokalistojen tekstit olivat sekä venäjäksi että suomeksi. Coca-cola oli eri makuista kuin Suomessa, sillä minun mielestäni siinä oli vähemmän hiilihappoa.
Maittavan lounaan jälkeen menimme ostoskeskukseen. Ostoskeskus oli pieni ja liikkeet olivat ahtaita. Aloimme olla väsyneitä joten päätimme jättää kaupoissa kiertämisen ja mennä kahville. Kahvila oli idyllinen ja siellä oli taivaallisia leivoksia. Jälleen kerran hinnat olivat edulliset, sillä meitä oli seitsemän henkilöä ja leivostemme hinnaksi kahveineen tuli vain kymmenen euroa.
Mukavan, mutta raskaan päivän jälkeen palasimme kotiin. Olin todella väsynyt, mutta silti jaksoin esitellä ostokseni ystävilleni. Kävin nukkumaan ja näin unta Viipurista.
Anita Pietiläinen 
| 
