Nuorten palaute

Vienon Kammarin tytöt virpomassa Mäkikylässä

Vienon Kammarin nuoret Sanni Tarakkamäki vasemalla ja oikealla Kamilla Lähteenmäki ja Aino Vesterinen kävivät palmusunnuntaina 9.4 Mäkikylän palvelukeskuksessa virpomassa asukkaita. Asukkaat saivat itselleen virpomisoksan ja pääsiäiskortin, joita nuoret olivat tehneet molempia 70 kappaletta. Virpomisen yhteydessä nuoret juttelivat asukkaiden kanssa, ja antoivat oksan ja kortin. Asukkaat kiittelivät ja olivat iloisia, kun nuoret toivat pääsiäistunnelmaa Mäkikylään.

Terveisin Aino Vesterinen

”Kiitos mielettömän paljon siitä, että sain mahdollisuuden olla Mäkikylän palvelukeskuksessa Kuusankoskella töissä. Olen kiitollinen. Opin paljon uutta kesätyöpaikaltani ja vanhuksilta, kuulin paljon tarinoita heidän lapsuudenkokemuksistaan, pelasin heidän kanssaan bingoa. Keräiltiin kukkia, meillä oli tosi hauskaa. Ymmärsin, kuinka onnelliseksi he tulivat, kun heitä kuunteli, vei raittiiseen ulkoilmaan, pelattiin yhdessä, olin vain läsnä.

Ajatella, kuinka niinkin pieni asia saa toiset onnelliseksi. Heidän hymynsä ja onnellisuuden mukana tunsin itseni tärkeäksi heidän silmissään. Sillä hetkellä tiesin, että tähän ammattiin kuulun, tämä on minun paikkani.”

Kiitos!

Sanni Tarakkamäki

Hoiva-apulaisena vanhainkodissa

 Aloitin 14-vuotiaana ensimmäisen kesätyöni Mäkikylän pk:n Onnelassa. Nyt olen 19-vuotias ja takana on viisi vuotta hoitoapulaisena vanhainkodissa. Valmistuin keväällä 2015 merkonomiksi, mutta heti valmistuttuani  vaihdoin alaa ja aloitin tänä syksynä lähihoitajaopinnot edellä mainittujen vuosien innoittamana.

Vanhainkodissa ollessani olen oppinut tärkeitä asioita.

 Opiskelemaltani asiakaspalvelualalta ei saa samanlaista kokemusta asiakkaan kohtaamisesta kuin hoitotyössä. Kaupassa tervehdin asiakasta ja palvelen tätä, jonka jälkeen tilanne on ohi. Vanhainkodissa minulla on vanhuksen kasvojen takana koko tarina. Minun ja vanhuksien välisissä keskusteluissa on mukana koko heidän elämänkaarensa. Muistan jokaisen vanhuksen koko nimen ja pääpiirteittään heidän taustansa (ammatti, perhe, asuinalue, lemmikit jne.)  Osaan ottaa puheeksi heidän       kanssaan asioita, jotka saa heidät hymyilemään. Vanhukset kertovat minulle kullanarvoisia tarinoita esimerkiksi maamme sodista. Saan vanhuksilta   tärkeitä elämänneuvoja ja ohjeita arkipäiväisissäkin asioissa. Piirakan leipominen   mummojen kanssa nostaa heille muistot mieleen leivontahetkistä omien jo aikuisiksi   kasvaneiden lapsenlapsien kanssa. Tai kun piirakkaa leivottiin pellolla olleille miehille päivän päätteeksi. Liikutun, kun vanhus palaa katseessaan ja puheissaan vuosikymmenien taa silmäkulmassaan onnen tai kaipuun kyynel rakkaimpiaan  kohtaan. Tässä työssä oppii arvostamaan ihmistä ja ymmärtämään miksi ihminen on sitä, mitä hän tänä päivänä on.

 Ystävystyin erityisesti kahden rouvan kanssa, joista toinen nukkui viime vuonna pois. Toista ystävääni olen käynyt tapaamassa hänen merkkipäivinään tai muuten vain. Tämä rouva ei enää näe, mutta tunnistaa minut äänestäni ja puhuttelee minua  nimeltäni, olen tästä aina ihmeissäni, sillä hän on ainut vanhuksista joka tuntee/muistaa minut näin hyvin. Välillä toivoisin, että olisimme eläneet  nuoruutemme samaan aikaan, sillä tulemme niin hyvin juttuun keskenämme, että  varmasti olisimme tuolloin olleet sydänystäviä.  

Olen oppinut arvostamaan aikaisemmin ”vanhojen ihmisten asioiksi”-mieltämiäni asioita. Pidän mustavalkoisista elokuvista, sota-aikojen musiikista ja olen oppinut leipomaan. Olen harmissani, kun vanhainkodissa olisi pitänyt osata tanssia, mutta minulle ei ole ikinä opetettu jenkkaa, polkkaa saatikka valssia.  Olen kiinnostuneempi omista juuristani. Elämän rajallisuuden ymmärrettyäni olen  tietoisesti lisännyt aikaa ja yhteydenpitoa isoäitieni kanssa. Vaarini ovat nukkuneet  pois. Opin, että ihminen tulee kohdata aina ennakkoluuloitta ja ihmisyyttä arvostaen.       
                     

Lähihoitajaopiskelija, Pihla Karhunen
Kouvolassa 20.9.2015